Jossain tässä vaiheessa alan ajatella tuota elämäni "ensimmäistä" kesää kaupungissa. Vuosikymmenten jälkeen. Tai, no, heinäkuu ja elokuun alku siitä uupuvat, silloin olin Jäämerellä, Lapissa ja Suomen kaikilla kolkilla. Kuin turistina olen ihastellut Helsingin puistoja, vihreyttä, kahviloita, rantoja, toreja. Polkupyöräillyt monenmoisia reittejä, riemastunut hyvistä pyöräilyteistä, saanut happea ja hikeä.

Olen malttanut istua kesäyliopistossa kielikurssilla, nähnyt monta pesismatsia, löytänyt uusia outoja metsiköitä ja näköaloja – niitä osin työn vuoksi.

Pyykkini liehuvat korttelipihalla tuulessa, istun puutarhapöydän ääressä lounaalla. Monia rauhallisia hetkiä. Ja kiireisiä, aikaisia aamuja. Valoa.

En ole kaivannut poismyytyä mökkielämää ja puutarhaa, olen iloinen sinne muuttaneen lapsiperheen puolesta, tehkööt he siitä taas elämänmittaisen olotilan. Omenia, raparperiä ja sieniä saan milloin keltäkin tutulta. Kalenteriin merkkaan konsertteja teatteria leffoja ja syön sushia.