Jättikurpitsa valloittaa kasvihuonetta, kiipeää metallisissa katon tukiraudoissa ympäriinsä, kohta on päätettävä mikä pallo jätetään kasvamaan varsinaiseksi halloweeniksi ja leikataan muut versot pois. Kaikkien vihannesten kasvatuksen kannalta on ollut ihanteellinen kesä, salaatti rehevää ja vankkaa, ei kuivuus- tai paahdeongelmia. Olen korjannut papusatoa, minitomaatteja, zuccineita, veivannut minttupestoa pakastimeen, jossa tehtiin inventaario ja sulatus (kahden muun tontilla olevan pakastimen avulla, !?).  Keksittiin uusi kurinpitosysteemi arkkupakastimeen; sinne mahtuu viisi uutta muovista ritiläkoria ja myllerrys loppuu nyt, koska kaikki löytyy helposti niistä viidestä teemakorista; marjat, valmiit ruoat, raaka-aineet, jälkiruoat, leipä. Tähän asti arkkuun on kannen raosta stikattu kamaa miten sattuu ja löytäminen ollut yhtä arveluttavaa. Tästä riemastuneena meillä leivottiin ja syötiin puoleen yöhön marjapiirakoita... karviaista ja puolukkaa. Ei ihme, että yöllä näinkin sitten painajaisunta – tosin sitä vanhaa tuttua; että joudun palaamaan kouluun suorittamaan matematiikan kokeita. Siitä fiiliksestä on aivan mahtavaa herätä sunnuntaiaamuun.