Paljon naurua, lapsia, aikuisia. Ja siis loppuillasta erittäin paljon naurua, laulua, tanssia, musiikkia, ruokaa. Tällä kertaa kukaan ei tainnut itkeä, tai siis, yksi meinasi... Sellaisia sukulaisia minulla.

Näin unta, jossa kovistelin jotain valtavan kokoista bodariportsaria siitä ettei sillä ollut nimilappua rinnassa. Herätessä oli hurjan rohkea olotila.

Olin noin puoli päivää töissä – miten ne paperit ja kuvat ja levyt ja muistilaput ja kaikki oli yhtenä mahdottomana mylläkkänä työhuoneella? Kukaan ei vastannut maileihin, askartelin; leikkurilla leikkelin esitepapereita oikean kokoisiksi ja miksiköhän minua huvitti ne suikaleet, jotka lentelivät lattialle (?). Kävin postissa, kirjastossa, ja viemässä postikorttejani yhteen liikkeeseen tutustuttavaksi. Survoin kassiin koneen, piuhat, paperit ja lähdin maalle etätöihin sekä toteamaan, että taimet pienet pärjänneet pari päivää ilman minua. Täällä vietetään vielä myöhäinen pihvi-illallinen, jotta näkee taas rohkeita unia.