Syksyn merkiksi hiiret tulleet taloon. Vähän niitä jo odotettiinkin. Kävi ilmi, että sukulaiseni valokuvaa kotonaan jokaisen loukkuun jääneen hiiren. Kävi ilmi siten, että vaimonsa halusi näyttää digikamerasta vauvan kuvaa, mutta ruutuun pamahtikin peräkkäin niitä hiirenraatoja! Sain siitä idean, että piirrän omani; eilinen oli vatsallaan loukunripa niskassa, tämänaamuinen kyljellään juusto suussa. Onpa pitkät hännät. Tämä saaliin taltiointi liittyyköhän se jotenkin metsästysviettiin? Ei, vaan kerätään siis materiaalia johonkin – koskaan ei voi tietää... Mökkimies erään joulun alla taivutteli kahdesta kuolonkankeuteen puolijäykistyneestä hiirenraadosta tanssiparin, jonka sitten valokuvasi tunnelmalliseksi joulukortiksi. Ehkä puuhillamme haluamme suorittaa jonkinlaisen riitin, joka on tavallaan muistohetki kuolleelle eläimelle. Ne raadot ainakin meillä menee pöllön ruoaksi. Pöllö ilahtuu.