Olin katsomassa palaneen talon savuavia raunioita. Keskellä katujen risteystä viranomaisten eristämällä alueella purkutraktorien ja palomiesten seassa Videotaiteilijamies kontillaan kameroineen, ilman kypärää. En viitsinyt pitkään katsella näkyä, sen sijaan keskityin kangaskaupan näyteikkunaan, tiesin, että se tulipalon haju tarttuu – vaatteisiin, autoon, minuun. Kerran kotirapussani paloi; ekan kerroksen roskahuoneessa oli viereisen kangaskaupan tilkkujätteet syttyneet, koska kadunkulmassa kuumia kastanjoita myynyt äijä oli illan päätteeksi kipannut grillinsä hiilet roskiin. Tullessani alas rappu oli jo savussa, mutta muutakaan tietä ulos ei ollut. Haju. Jäi traumaattisenoloisesti hajumuistiini loppuiäksi, aktivoituu ikävästi aika ajoin. Illalla renasin uuninpeltien kanssa, unohtui puurokin laittaa hautumaan, tuijottelin kynttilöitä.