Oman naaman tuijotusta. Elokuussa kasvoille lehahtanut ihottuma voisi jo saada kyytiä. Oli syynä sitten stressi tai allergia, ja kokeiltuani viikon antihistamiiniakin, tänään hassujen sattumien kautta törmään aloe veraan, jota en ala vielä mainostaa, koska kokeilu pääsee vauhtiin vasta ensi viikolla, mutta siis oletetaan kyseessä olevan suolinukka... ja sen epätasapaino. Ja pitäisi välillä suuttuakin eikä aina olla viilipyttynä. Toisaalta jo pelkkä ajatuksenpuolikas sekä lievä tiedostaminen sen mahdollisen stressin suuntaan tuntuu vapauttavalta. Enkö olekin pitkin kesää kantanut liikaa huolta muista, muiden olosta ja tarpeista. Mutta – että sillä vioittanut suolinukan ja saanut otsaan ihottuman. Hmm.