Välillä herään aikaiseen kesäaamuun silkasta uteliaisuudesta. Näkisinkö metsänreunassa peuran, hirven – edes jäniksen. Ainakin huomaan, että ikkunat voisi pestä. Aamukahvi ja hellan kulmalla kynttilä, täysin rikkumaton hiljaisuus ennen päivää, josta en mitään tiedä.

Kurpitsan tilanne huolestuttava; varressa tapahtunut jonkinlainen retkahdus ja nesteensiirto on heikohkoa. Olen jättänyt yhteen sivuversoon toisen pallon kasvamaan, hätätilanteessa alan siirtää toiveeni siihen. Kasvihuoneessa tomaatit edelleen vihreitä, salaattien kakkossato voi hyvin. Raparperihillot tältä vuodelta tehty, pensaiden loput varret ovat onttoja/puisia. Kompostihommia olisi, jos nyt täytyy jotain puuhaa keksiä.