Kesäteatterin ensi-ilta lähestyy ja Näyttelijämies höpöttää yöllä plaria, sata vuotta vanhaa suomenkieltä, aikaa jolloin naisen asema ei ollut hääppönen – toivottavasti ei jää rooli päälle...  Välillä saan kuulustella, olen armoton, ihan Stasin upseerin luokkaa ja löydän plarista heti juuri sen vaikeimman sivun ja tekstin. Tuijotan tiukasti silmiin ja saan uhrini anelemaan armoa.

Telkän poikaset hyppäsivät pesästään tänä aamuna 8.30. Ensin emo käveli ympyrää ikkunan alla nurmikolla kauheasti kaakattaen ja sitten vintin luukusta tiputtautui peräjälkeen yhteensä 8 söpöä untuvikkoa. Muodostivat kolmion muotoisen marssikuvion ja lähtivät kohti rantaa. Hei hei. Sain jopa valokuvattua ne. Nyt täällä on vähän niin kuin tyhjän pesän syndrooma, olinhan tottunut siihen metakkaan.