Kyllä tiistaistakin saa tehtyä perjantain. Alkaa vaan heti aamusta hermoilemaan kaikista työ- ym. jutskista, koska viikkohan on lopuillaan. Ja vuosi. Tänään on olleet avaimet autot ihmiset firmat ja tavarat väärissä paikoissa. Pitäisi kuitenkin keksiä se menneen päivän valopilkku jostain – ehkä se on kynttilä, jonka kohta sytytän.

Coppolan Marie Antoinetten olen nähnyt nyt jo toistamiseen (!), kävi niin, että sillä välin kun Mökkimies parkkeerasi pakuaan ja minun tehtäväni oli ostaa liput vaikkapa Boratiin tai Bondiin... niin ostinkin Marie Antoinetteen, sen alkamisaika oli muka osuvampi. No joo, näin tällä kertaa filmin kenkäkohtauksessa ne tennarit, hieno jippo. Pari vuotta sitten oltiin näihin aikoihin Versailles´n pienessä viehättävässä kaupungissa ja löysin Aurinkokuninkaan Suklaapuodin, kapean "putkan", jossa vanhat mummot palvelivat minua niin, että yksi toivotti tervetulleeksi, toinen esitteli suklaat, kolmas antoi valitsemani suklaat neljännelle, joka vei ne viidennelle takahuoneeseen pakattavaksi. Sitten koko ketju taas toisinpäin. Siinä seisoin kaatosateesta vettä valuvana pienen pienessä putiikissa harmaiden mummojen ympäröimänä. Versailles. Mun ruudullinen sateenvarjo on sieltä. Siitä kun jatkaa pohjoiseen seuraten luikertelevan Seinen rantoja, löytää monta kivaa pientä kaupunkia jokiproomuineen ja siltoineen. Miten sielläkin on kolkka, josta matkaoppaat eivät kerro; arkista, kotoista ja aidontuntuista... tai mikä nyt on mitäkin kellekin. Sopii levottoman päivän teemaan.