Retkeilin eilen PientenPoikien kanssa maisemissa, joissa olen viettänyt lapsuuteni kesiä. Huvilayhdyskunnan (kuin "Ihanat naiset rannalla") rappeuduttua jo ajat sitten, ajattelin etsiä vielä joitakin jäljellä olevia tuttuuksia näyttääkseni niitä lapsille; sileät rantakalliot olivat ennallaan, meren äänet ja tuuli. Mäntymetsässä polut joita osaisin kulkea vaikka silmät sidottuina. Hain jotain merkkiä lapsuudestani, otin kuvia romahtaneista rakennuksista, purosta ja puista. Syötiin eväät kalliolla, rieskaa ja juustoa. PienetPojat loikkivat mustikanvarpujen reunustamaa polkua, sormet kokeilivat vettä lätäköissä, tökkivät muurahaisia tikulla. Hyppivät rantakivillä. Tuttu rytmi. Siinä se oli; lapsuuden kuva, kaikki ne uneni rannoista ja poluista. Hyvästelin maisemaa. Tiellä nähtiin kuollut sammakkokin. Ajateltiin hakea kotimatkalla Ärrältä jätskiä.