Viikonloppu hujahti töissä, ruoanlaittoa ja autolla ajelua, järjestin lammaspäivälliset. Vasemmassa etusormessa on nyt ikävä haava kuten asiaan kuuluukin, terävät veitset minulla. Veitsenkäyttötekniikkakin välillä – ja varsinkin kiireessä – horjuu, olenhan kerran saanut jotenkin kimpaistua terän reiteeni pystyyn. Näistä voi ehkä puhua vain keittiöihmisten kanssa.

Illalla poimin otsalampun kanssa mustikoita sivujuonteena uraanikaivoksen vastustusmuistomerkin ympärillä häärimisestä. Kaikki aika luonnossa hyödynnettävä! Komea kuutamo, ja mahtavaa hiljaista erämaata täällä Etelä-Suomessa. Mökkimies kysyi, aistinko jo syksyn. Nopeasti ja rehellisesti juuri siinä hetkessä oli pakko vastata, että en. Vielä kuitenkaan. Jokin minussa silti kihisee. Yritän suhtautua rauhallisesti, vaikka olen vuodenaikahullu; läkähdyksiin asti huomioimassa kaikenlaisia merkkejä, enteitä. Ja ennen kaikkea: vaihtuisivatko vuodenajat ollenkaan jollen olisi paikalla!!