En pelkää moniakaan asioita – paitsi hiiriä ja ampiaisia – mutta siis flunssaa pelkään kuin ruttoa. Niinkö...? Minun kehossani ihan tavallinen vilustuminen aiheuttaa tylsän ketjureaktion eli pikku nuha äityy noin viikossa poskiontelotulehdukseksi ja kurkkukipu siirtyy parissa päivässä alemmas muuttuen keuhkoputkentulehdukseksi, ja niihin sitten tarvitsenkin lopulta ehkä antibioottia, joka ei kylläkään paranna tautia yhtään sen nopeammin vaan estää ehkä jotain vieläkin vaarallisempaa jälkkäriä. Näissä kuvioissa aina pahoittelen etten tullut aikoinaan ruvenneeksi lääkäriksi (tai naineeksi edes sellaista). Selvittäisin ja selviäisin taudeistani vähimmällä, jos saisin itse oikealla hetkellä oikeaksi kuvittelemani (?) lääkkeen. Kuulostaa helpolta. Timjamiteet on kuitenkin sitä sun tätä. Noita em. tauteja nimittäisin enemmänkin yksilöllisiksi ominaisuuksiksini kuin joksikin yleiseksi kehon heikkoudeksi. Kuitenkin rutossani olen vain noin kolmesti vuodessa.

Tämä siitä kun heräsin tänä aamuna nuhassa vaikken nyt jääkään sitä suuremmin suremaan, vaan meikkailen kohta itseäni illan juhliin. Ensi viikolla ei silti olisi varaa yhtään sairastaa, kuten yleensäkään ei ikinä. Tuokaan mene oikein.