Sadan (100) perunaleivoksen teon jälkeen vietin illan vielä intialaisen ruoan kurssilla leipoen, paistaen, silputen ja syöden. Mausteiden tuoksussa tuli aivan joku kaukainen kanssasisar mieleen, samaan aikaan jossain joku muukin kaulii ja paistaa chapati-leipää. Niin paljoa maailma ei muutu että ruoanlaittajat häviäisivät, nyt mennään lujaa takaisin luomuun ja luontoon ja käsityöhön. Minulla on viehtymys suuriin astioihin, aina valitsen isoimman kulhon, pisimmän kauhan, niistä saan fiiliksiä Afrikkaan(?) ja ties minne. Ei tarvitse matkustaa.