Ryhmiksen "Helsingin taivaan alla" vihdoin nähty, kaikesta sosiaali- ja terveyspolitiikan nurinkurisuuden esittelystä huolimatta riemukas esitys ja teknisesti hurjan taitavaa touhua. Miten voinkin nauraa itseni kippuraan yksinasuvan vanhuksen kaatumiselle? Mutta, noinhan ne jutut on kerrottava. Näytelmä vahvisti suurta rakkautta kotikaupunkiini, sitä kun joutuu aina välillä tarkistelemaan... Illalla käveltiin halki Kallion, nähtiin kaikenmoista onnetonta ilmiötä, jotka teatterin antamassa fiiliksessä huvitti – ei ahdistanut. Ripauksen tuoretta tarkkanäköisyyttäkö ympäristöäni kohtaan olisin saanut(?), se sopii. Siis. Taivas on sininen pilvien takana!