Ei sen vaatimattomampaa kuin – että – taas – keväällä tulee ikävä Pariisin hajua. Tuoksua. Koostuu jätteistä, pakokaasusta, märästä asfaltista, metrokäytävästä, kusesta, painomusteesta, kahvilasta, leipäkaupasta, torista, kukkakojusta, pesuaineesta, miesten parfyymistä. No, ääniä myös; huuto kadulla, töötti, kello kahdeksan kilinä, kun astioita katetaan, laiska kirkonkello, kaiku. Menen kohta ranskantunnille, katsotaan kartasta museota, puistoa, kirjastoa... ei se nyt mikään ihme, että näytän surullisen surullisen kaihoisalta.