Ei sen vaatimattomampaa kuin – että – taas – keväällä tulee ikävä Pariisin hajua. Tuoksua. Koostuu jätteistä, pakokaasusta, märästä asfaltista, metrokäytävästä, kusesta, painomusteesta, kahvilasta, leipäkaupasta, torista, kukkakojusta, pesuaineesta, miesten parfyymistä. No, ääniä myös; huuto kadulla, töötti, kello kahdeksan kilinä, kun astioita katetaan, laiska kirkonkello, kaiku. Menen kohta ranskantunnille, katsotaan kartasta museota, puistoa, kirjastoa... ei se nyt mikään ihme, että näytän surullisen surullisen kaihoisalta.
Kommentit