Heräsin klo 7 todelliseen kevään ääneen; pihan autotallista pärähti ulos prätkä! Esitteli hetken portilla muhkeita ääniään, hävisi sitten huiskis katua etelään päin. Oli varmaan mahtava tunne puserossa sillä jollain tuntemattomalla. Olen kerran kokeillut moottoripyörällä ajoa, turvallisesti laajalla satama-alueella. En jaksanut jaloilla pitää pystyssä sitä vehjettä. Sen sijaan olen pyörän kyydissä hengannut läpi Euroopan ja enemmänkin, sen tunteen muistaa takalistossaan vielä vanhana. Ainoa, josta en pitänyt, oli Alpit. Niitä ylitettäessä pidin silmät kiinni. Sen jälkeen en moneen vuoteen (!) pelännyt mitään, varsinkaan kuolemaa. Oli myös hauskaa syödä eväitä tauolla tienposkessa, pissallakäynti taas vaikeampaa – kaikki ne nahkapuvun vetoketjut ja nepparit. Yläosa piti riisua ja saada jonnekin sivuun..., ja sitten taas kesäkuumalla puvun alla ei ollut mitään alusvaatetta. Näistä tilanteista on iloisia valokuvia ettei pääse unohtumaan miten juttu hoitui vaikkapa puolalaisessa tienvieruspuskassa. Kochany = rakas. Mistä sekin muistui mieleen.