On sanottu etten ole penskana saanut leikkiä tarpeeksi kuraleikkejä. Siksi olen niin innolla kädet mullassa. Ja huom! ei juuri koskaan hanskoja paitsi lehtiä haravoidessa. Käsivoide loppuikin eilen. Itse maan muokkaus ja se kuokkiminen saa minut siinä puuhatessani kuvittelemaan yhteyttä ja ajattelemaan jotain uudisraivaajia (?) tai Afrikan mantereen kuivaa maata tai ties mitä orjia maissipellossa. Minä en sitä kuitenkaan tee henkeni pitimeksi vaikka siltä näyttäisi ja vaikka joskus olen kesäkuun aamuna lohdutonta itkua pidätellyt kurpitsan taimen palelluttua yöllä.

Pesen kasvihuoneen ikkunoita, lapioin ja lakaisen. Naamallani on hassu kuonokoppamainen hengityssuojain, joka voimistaa hengityksen äänen – tunteepa elävänsä.