Asetan välillä itselleni melko tiukkoja aikatauluja, suorastaan mahdottomia. Siitä pienestä riemustako olen tullut riippuvaiseksi, että kun ei anna periksi, niin: noin joka toinen päivä ylittää itsensä? Ja mitä hyötyä siitä muka on? Elää ehkä lyhyemmän elämänkö. Ja jos, niin sit kai ainakin värikkäämmän. Tosi harvoin olen poikkikatkennut, kunnolla stressaantunutkin ilmeisesti vain unissani, koska hammaslääkäri kysyi purenko leukojani öisin(!?). Sitä en tiennyt, mutta kerroin joskus herääväni kädet nyrkissä, niin, että kynnet ovat uponneet kämmeniin, joihin moisesta jää siniset mustelmat. Epäilin tarvitsevani psykiatria, mutta hammaslääkäri oli sitä mieltä, että ehkä purukiskoa suuhun... Vähän hammaslääkärikäynnin jälkeen heräsin muutamana aamuna leuat kipeänä ja jännityksessä. Vai niin.

5-vuotias tulee tänään meille lomailemaan, aamulla lähdetään aikaisin kirpparille myymään, iltapäivällä kyläillään, illalla teatteriin. Yöllä siis voin pakata auton. Kaikkeen ehditään.