Blogi nukkunut välillä. Naamakirja ja oma (mustekynällä kirjoitettu) päiväkirja päivittyvät vilkkaammin.

Olen! Jo ostanut salaatinsiemeniä! Mieli siis siirtyy maallepäin... Koko talvi on mennyt kaupunkielämässä – ei siinä sinänsä mitään vikaa ole, maalaisresidenssissä on vesijohdot olleet poissa käytöstä, lämmitys minimillä jne. Mökkimies on käynyt silloin tällöin lumia auraamassa.

Onneksi kaupunkikodissakin saa fiiliksiä leipää leipomalla, kaakeliuunin lämmössä lekottelemalla, sukkia neulomalla. Iltaisin ennen nukahtamista häviän ihanaan Kreikan saaristoon John Fowles´in Jumalten naamiot -kirjan myötä. Kahvilalorvimista myös harrastettu sekä kyläilyä ja valokuvausta varsinkin.