Katsoin eilen Titanic-leffan, ekaa kertaa kokonaan. Mikä siinä on etten ole jaksanut aiemmin siihen keskittyä? Jotain liian hepposta ehkä, ei ne ihmiskohtalot nyt kuitenkaan koskettaneet. Minua. Järkyttynyt ja liikuttunut olin muutama vuosi sitten kun käytiin Hampurin satamassa Titanic-näyttelyssä. Siellä jäädä jähmetyin katsomaan vitriiniä, jossa oli pienen pienet lapsen kengät. Toisaalta, sellaisista saan tunne-elämyksen oli ne kengät sitten kaupan ikkunassa tai olleet meren syvyyksissä... Uppoavaan laivaan liittyvät kauhuntuntemukset taisi myös tulla tuhlattua loppuun Estonian mukana.

Valmistaudun pikkujouluun ja yhdenlaiseen selviämistaisteluun; kuinka keskustasta saa yöllä taksin.