TyökaveriMiehen kännykkä hävisi illalla. Vaihtelua kehiin; mitä sillä nyt muka sitten tekee! Tai siis... kaikkea. Äkkiä oli testattu sekin elämänmuoto, kun eihän kaupungilla ole enää edes puhelinkoppeja missään, ja voidakseen soittaa puhelua palvelimelle, oli Mies lopulta saanut asian hoidettua Stokkan myyjän (!!) avustuksella ja puhelimella. Minä taas olen aamulla soitellut niihin kauppoihin, joissa illalla asioi, ja nyt sekin paljastui; vaatekaupoissa sovitellut takkeja ja villapaitoja. Kännykkä löytyi yhdestä kaupasta puoliltapäivin. Täytyy sanoa, että kovin oli ystävällistä porukkaa kaikki myyjät ja muut virkailijat, kun sitä pahuksen puhelinta jäljitettiin. Uusi nuori sukupolvi, joka osaa palvella! Yritin muistaa, millainen meininki oli farkkukaupassa, jossa muinoin nuorena tyttönä olin kesätöissä – kauheeta – mehän kiusattiin asiakkaita, joku taisi lähteä putiikista itkienkin... ja musasta aina valitettiin, soitettiin täysillä, tanssittiin ja kai me juotiin kaljaakin siellä. Voisko tän mitenkään saada anteeksi.