Rakastan teatterin tuoksua, pääsen sinne hiippailemaan Lavastajamiehen mukana silloin tällöin muutenkin kuin ensi-iltoihin. Mustia kankaita ja verhoja, tyhjää tai täyttä tilaa, ääniä ja huutoja, kolinaa, narinaa. Tässä nimenomaisessa pienessä teatterissa ummehtunut tuoksu ja joku siinä suljetussa ilmapiirissä, johon kadulta päivänvalosta tupsahtaa, kiehtoo. Sieltä on vaikea lähteä pois. Ensi-illan tohinassa jännitän katsomossa aivan kuin olisin itse näyttämöllä – jota tuskin tulee koskaan tapahtumaan, päässä takoo: ne tekevät sen! tekevät sen! Vähän huono olen lausumaan mitään suitsutuksia tekijöille saavutuksistaan, mutta sydän on pakahtua riemusta muiden puolesta.